Edrian on vuoden 2011 alkupuolella pystytetty vuonohevossiittola, jonka tarkoituksena on saada lisää kiinnostusta vuonohevosiin ja uusia vähän virtuaalimaailman kantoja. Projektin puikoissa aloitti Filippa, joka korvautui kuitenkin lokakuussa Piperillä. Tällä hetkellä tallin toiminta koostuu ainoastaan laadukkaasta siitostoiminnasta sekä jaosten alaisten kisojen mahdollisimman aktiivisesta järjestämisestä.
Kasvattimme tunnistat etuliitteestä Edri, varsoja tulee harvakseltaan joten pidäthän silmäsi auki - hyvää kannattaa odottaa!

Edrian on rakennettu metsien reunustamien peltojen keskelle. Nykyään tallimme on siisti, vuonna 2011 vanhan rotiskon tilalle rakennettu hieno, punainen puurakennus. Sinne mahtuu 15 hevosta, tilaviin ja valoisiin karsinoihinsa. Jokaisesta karsinasta löytyy toimiva juoma-automaatti sekä suurehko ruokakuppi. Heinät syötetään lattialta, mutta koska joillain poneista on tapana levitellä ruokansa miten huvittaa, muutamassa karsinassa on heinäverkko.
Tarhoja on 10, tammoille, oreille ja nuorille omansa. Lisäksi tallin kulmalla on pieni pihatto. Siellä asuu kahdesta kolmeen nuorta, usein tuontia jotka jatkavat matkaansa uusille omistajille. Tallialueen pohjapiirrosta kannattaa kurkata. Ratsastusmahdollisuudet ovat melko hyvät. Meiltä löytyy maneesi, suuri kenttä sekä hyväpohjaisia maastopolkuja uittomahdollisuuksineen.
| t. Ajna | evm-sukuinen, yleispainotteinen | ei meriittejä | |
| o. Elvrand | evm-sukuinen, estepainotteinen | ei meriittejä | |
| t. Filje | evm-sukuinen, yleispainotteinen | ei meriittejä | |
| t. Jek Jydiita | evm-sukuinen, yleispainotteinen | ei meriittejä | |
| t. Lone v.d Trondheim | 1-polvinen, yleispainotteinen | ei meriittejä | |
| t. Matheld | evm-sukuinen, koulupainotteinen | ei meriittejä | |
| o. Benjanmin | evm-sukuinen, koulupainotteinen | ei meriittejä | |
Unelmoin siittolasta, jonka kasvatit kahmivat ruusukkeita kuin voikukkia suihinsa... Tiedetään, se nyt ei ole käytännössä ihan mahdollista, mutta toiveissa olisi että suurin osa (potentiaalisista) myydyistä varsoistamme saisi laatuarvostelupalkinnon tai jotain muuta tunnustusta vaikka sitten vain omassa lajissaan. Ostajalta en vaadi mitään tappotahdilla kisaamista, mutta alustavasti mussukat lähtevät kuitenkin vain tähtiä kurkottelevien matkaan. Listasin alle tärkeimmät toiveeni kasvttien suhteen.
1. Kasvatti tulee rekisteröidä VRL'n hevosrekisteriin kasvattajalle EDRI4075, syntymämaaksi Suomi
2. Sivuille merkitään kasvattajaksi Edrian Fjords linkitettynä
3. Tietojen kaikenlainen muuntelu on kielletty
4. Kasvattajalla on etuosto-oikeus mikäli aikasi ei riitä tai et halua pitää hevostasi! Luvaton eteenpäin myynti ilman lupaa on kielletty.
5. Kasvatin kuoltua sille pitää tehdä muistosivut maksuttomalle palvelimelle ja haluan saada tiedon kuolemasta
6. Oston jälkeen sivut tulee ilmoittaa kahden viikon kuluessa minulle!
| Jos olet kiinnostunut lainaamaan jotain hevostamme siitokseen, ota toki rohkeasti yhteyttä! Tilausvarsoja saattaa myös lähteä hyviin koteihin. Muistathan kuitenkin, että tammamme kantavat 44 päivää, eli varaudu pieneen odotteluun - hyvää kannattaa odottaa, eiks niin (; |
yhteydenotot: edrianfjord(at)gmail.com asiallisesti otsikoituna. |
